Ihanaa helmikuuta, te kaikki siellä näyttöjenne takana! Täälläkin pikkuhiljaa alkaa helmikuu näyttämään ihanalta, kun muutama stressinpaikka on ohitettu ja alkaa näyttämään siltä että henkikin vielä kulkee. Stressinpaikoista suurin oli istua muutama päivä teho-osastolla, vaikka varsinaista hätää ei ollutkaan. mutta piuhoja ja kanyyleita ja mittareita. Potilaana en ollut minä, ja nykytilanne on jo varsin hyvä.

Blogin Raisalta blogihaasteen, johon lupasin vastata. Kiitos, Raisa, kun tällaisen haasteen annoit! Voipi olla, että en saa tätä eteenpäin nyt laitettua, mutta vastailen nyt ainaki näihin Raisan kysymyksiin. 1 Mikä sai sinut aloittamaan bloggaamisen? 2 Oletko hyvissä ajoin- vai viime tipan ihminen? Jos on kyse jonnekin menemisestä, pyrin olemaan ajoissa paikalla. Jos taas kyse on jonkin asian tekemisestä, tuppaa asiat jäämään viime tippaan.

Käyttäisin itsekin, ilman sitä piippurassia. Ja ihailtavaa kekseliäisyyttä lapselta, jolla on käytössään valitettavan rajallinen materiaalivalikoima. Piti googlata miten se tehdään oikeasti. Sormuspohjat joita löysin eivät myöskään houkuttele.

Yhteistä arkea on yhtäkkiä takana yli puoli vuotta, puhutaan varovasti tulevaisuudesta, siitä tuleeko joskus yhteinen koti, yhteinen perhe ja mitä vielä. On muru, pupu, kulta, rakas. Suomeen paluusta on nyt kuukausi. Sähköisellä rintamalla on ollut hiljaista, mutta elämässä kaikkea muuta. Kymmenen vuoden yksinelon jälkeen kotiovestani käveli kaksilahkeinen vain tu.